Heti kun ei ole lääkkeitä, oikeasti sekoaa. Liekö lumetta vai mitä, mutta minä sekoan. Tosin löysinhän minä niitä tuolta mutta kuitenkin. Eivätkä ne edes ole bentsoja, sen jo ymmärtäisin, mutta… äh. Heti kun jää yksi välistä…
Miksi minä teen asioita tietämättäni? Minua niin pelottaa, että teen jotakin lopullista. Että se joku toinen minun sisällä tappaa minut. Ei ole kiva herätä aamulla ja nähdä viiltojälkiä, joita minä ainakaan en ole tehnyt. Vieressä oli vielä se purkki, jossa säilytän lasinsirua. No niin, miksi en siis heitä lasinsiruja, köyttä ja kaikkea muuta pois? Siksi koska on aivan sama ovatko ne vai ei, minä teen asiat tavalla tai toisella. Tai siis se tekee, kuka se sitten onkin.
Pitäisikö kolmannen kerran koittaa sitä osastoa, jos ne vihdoin saisivat jotakin selkoa mikä helvetti minua vaivaa. ?!
Ja minullahan pitäisi olla unelmaelämä, silleen oikeastaan joo. Poikaystäväkin niin ymmärtäväinen, eihän se sille mitään voi että mä olen tylsä. Mut silti se on mun kanssa, kai se jostakin syystä on. Eihän se voi mua vihata, vai voiko?
Kuulemma niissä tiloissa en muutu toiseksi ihmiseksi vaan äärettömän aggressiiviseksi, entä jos mä vahingoitan muita? Sen takia mä varmaan sitten vahingoitan itseäni, etten vahingoittaisi muita. Olisi parempi hirttäytyä ennen kuin teen mitään, mua niin pelottaa.
Minua niin ärsyttää kun nykyään ei tehdä lobotomiaa muuten kuin lääkkeillä.
aggressio, itsemurha, jakomielitauti, masennus, pelko, psykoosi, skitsofrenia, tappaminen, viha
